Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan koronavirustilanteessa merkkejä tasaantumisesta

Lieksan koronavirustilanteessa merkkejä tasaantumisesta

Lieksassa koronavirustilanne on jatkunut melko tasaisena. Viimeisimmät koronavirustartunnat ovat ilmenneet viikon 29 puolivälissä. Pandemian aikana Lieksaan on kirjautunut kaikkiaan 85 koronavirustartuntaa. Karanteenissa tällä hetkellä on muutamia kymmeniä henkilöitä.

Menossa olevan lomakauden vuoksi kaupungin valmiusryhmä muistuttaa edelleen koronaohjeiden noudattamisen tärkeydestä. -Maskit, käsien puhtaus ja turvavälit on vaan edelleen muistettava, varsinkin yleisötapahtumissa sekä matkustettaessa eri alueiden välillä, Lieksan kaupungin valmiusryhmän puolesta muistuttaa hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen.  -Lieksalaisille voi jälleen kerran antaa kiitokset kasvomaskien käytöstä, mikä on viime aikoina huomattavasti lisääntynyt. Lieksalaiset myös hakeutuvat hyvin koronatesteihin, mikä on hyvä asia, Sihvonen jatkaa.

 

Maakuntana Pohjois-Karjala on epidemian kiihtymisvaiheessa ja Siun soten koronatartuntojen jäljitys on tällä hetkellä ruuhkautunut. Altistumisista sekä testiin hakeutumisesta ilmoitetaan tällä hetkellä tekstiviesteillä.

Itä-Suomen aluehallintovirasto arvioi Pohjois-Karjalan maakunnan koronatilannetta ja mahdollisia rajoitustoimenpiteitä maanantaina 26.7.2021.

Lieksan kaupungin valmiusryhmä kokoontuu seuraavan viimeistään 9.8.

 

Ajankohtaiset tiedotteet ja ohjeet:

www.siunsote.fi/korona

www.siunsote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat

www.lieksa.fi/ajankohtaista-koronasta

sekä Lieksan kaupungin Facebook-sivu

 

 

 

Lisätietoja:
Arto Sihvonen, hyvinvointijohtaja, p. 040 1044 101