Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan kaupungin toiminta-, kohde- ja talkooavustusten haku alkaa 15.3.

Lieksan kaupungin toiminta-, kohde- ja talkooavustusten haku alkaa 15.3.

Lieksan kaupunginhallituksen ja hyvinvointilautakunnan myöntämien avustusten haku alkaa 15.3.2022 klo 9 ja päättyy 19.4. klo 15. Kaupunginhallituksen myöntämät avustukset on suunnattu kaupungin ja sen kylien elinvoimaa ylläpitävään ja lisäävään toimintaan sekä elinkeinoelämän edistämiseen. Toiminta-avustuksissa voidaan harkinnan mukaan huomioida yhteisön maksama kiinteistövero yhdistyksen yleishyödylliseen tarkoitukseen käyttämästä kiinteistöstä. Hyvinvointilautakunnan myöntämät avustukset puolestaan ovat hyvinvointia tukevia ja edistäviä avustuksia liikuntaan, kulttuuriin, nuorisotoimintaan sekä sosiaali- ja terveystoimintaan.

-Avustusta haetaan avustuksen päätarkoituksen mukaan joko kaupunginhallitukselta tai hyvinvointilautakunnalta, eli molempiin ei voi jättää hakemusta, asiaa tarkentaa elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen. -Lisäksi kaikki avustukset ovat vastikkeellisia ja avustusten saajien tulee esimerkiksi käyttää kaupungin logoa avustuskohteen markkinoinnissa, Saastamoinen jatkaa.

Avustushakemukset tehdään sähköisesti osoitteessa: https://miunpalvelut.fi/lieksa. Hakuajan päättymisen jälkeen palautetut hakemukset hylätään.

 

Opastusta avustusten hakemiseen ja sähköisen hakujärjestelmän käyttöön

Kaupungin avustusten hakemisessa sekä Miunpalvelut.fi -järjestelmän käytössä avustaa suunnittelijaopettaja Pasi Karonen tiistaina 29.3. klo 17 – 19 kokoushuone Simpauttajassa (Pielisentie 9-11).

Kaupungin avustusohje: www.lieksa.fi/avustukset

 

 

Lisätiedot ja valmistelijat (etunimi.sukunimi@lieksa.fi):

 

Kaupunginhallituksen avustukset, elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen, p. +358 40 1044 009

Liikuntatoimen avustukset, liikuntasihteeri Jarmo Honkanen, p. +358 40 1044 113

Kulttuurin toiminta- ja kohdeavustukset, kansalaisopiston rehtori Asko Saarelainen, p. +358 40 1044 111

Nuorisotoimen avustukset, nuorisosihteeri Paula Timonen, p. +358 40 1044 115

Sosiaali- ja terveystoiminnan avustukset, hyvinvointijohtaja Arto Sihvonen, p. +358 40 1044 101

Rantamaisema, puiden ympäröimä laavu, taustalla sininen järvi. Ihmisiä laavun vieressä sekä läheisen pöydän ympärillä.