Päivitys 28.2.2022: Hakkuutyöt aloitettu myös Rantakylän alueella viikon 9 alussa.
***
Lieksan kaupungin kuntatekniikkaliikelaitoksen taajamahakkuut jatkuvat. Hakkuutyöt alkavat Vehkakankaalta, jonka jälkeen työt siirtyvät Rantakylän alueelle.
Hakkuut toteutetaan kahdessa vuorossa (aamu- ja iltavuoro), jotta saadaan työt ripeästi toteutettua. Ennakkoarvio on, että hakkuut olisivat tehtynä seuraavan kolmen viikon aikana. Hakkuualueiden lähellä tulee kiinnittää erityistä huomiota turvalliseen liikkumiseen. Turvaväli harvesteriin on 90 metriä, metsätraktoriin (ajokone) 20 metriä ja puutavarankuljetusautoon 20 metriä. Koneiden ollessa rakennusten lähellä, toivotaan kuntalaisten pysyvän mahdollisuuksien mukaan sisätiloissa.
Kuntatekniikka avaa edellisvuoden tapaan palautekanavan, jonka kautta on mahdollista esittää palautetta ja toiveita taajamahakkuiden kohteena oleviin alueisiin liittyen. Yhteydenottopyynnön jättäneisiin henkilöihin kuntatekniikka on yhteydessä, kun työt ovat siirtymässä alueelle, jota yhteydenottopyyntö koskee. Kuntalaiset voivat myös olla yhteydessä suoraan metsävastaavaan tai vihertyönjohtajaan.
Palautekanava on saatavana viikosta 8 alkaen kaupungin internetsivuilla: www.lieksa.fi/osallistu-ja-vaikuta sekä osoitteessa: https://link.webropol.com/s/palautekysely-metsatyot2022.
Lisätietoja:
Arja Rintala, metsävastaava
p. 040 1044 754 / arja.rintala@lieksa.fi
Esa Ullgren, vihertyönjohtaja
p. 040 1044 753 / esa.ullgren@lieksa.fi