Navigation Menu

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Asset Publisher

angle-left Perjantain ukkosmyrskyn aiheuttamat häiriöt pääosin ohi Lieksassa

Perjantain ukkosmyrskyn aiheuttamat häiriöt pääosin ohi Lieksassa

Pohjois-Karjalan pelastuslaitos tiedottaa, että Lieksassa ukkosmyrskyn aiheuttamat häiriöt ovat pääosin ohi.

 

Kantatie 73 avattiin kokonaan liikenteelle illan aikana. Lieksanjoen ylittävän kantatien pitkä siltapenkere sortui vaarallisesti kirkon puoleiselta sivulta ja maa-ainekset vyöryivät pyörätielle. Pelastuslaitos kavensi kantatien yksikaistaiseksi lisävahinkojen ja lisäsortuman estämiseksi. Lisäksi pyörätie suljettiin kirkon puoleisella sivulla. Ely-keskuksen urakoitsija korjasi sortuneen siltapenkereen kivilouheen ja kaivinkoneen avulla. Pelastuslaitoksen arvion mukaan penkereestä sortui maa-ainesta noin 20 kuutiota. Kantatien liikennehäiriö ja erityisjärjestelyt kestivät noin 3 tuntia.

 

Aiemmin ilmoitettujen vahinkojen lisäksi Pelastuslaitos tiedotti illan aikana olleista uusista tehtävistä. Viekin yksikkö tarkasti savuhavaintoa Lieksan Jamalissa, joka osoittautui sateen jälkeiseksi vesihöyryksi. Samaan aikaan tasoristeyksien turvalaitehäiriöistä Lieksan ja Nurmeksen välisellä rataosuudella ilmoitettiin radan kunnossapitäjälle. Kalliokadulla kaukolämpötyömaan maakaivanto oli sortunut sateen voimasta. Pelastuslaitos korjasi työmaa-aidat siten, että liikenteelle ei aiheudu vaaraa.

 

Pelastuslaitoksen tiedote https://www.pkpelastuslaitos.fi/onnettomuustiedote?pkplot=3986