Navigation Menu

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Asset Publisher

angle-left Lieksan uudelle sote-keskukselle investointilupa

Lieksan uudelle sote-keskukselle investointilupa

Keskuksen rakentaminen tavoitteena aloittaa syksyllä 2022

Sosiaali- ja terveysministeriö on hyväksynyt Lieksan Kiinteistöt Oy:n hakemuksen poikkeusluvasta uudelle sote-keskukselle 10.2.2022. Siun sote vuokraa uuden sote-keskuksen tilat, ja keskus tulee korvaamaan sekä yhdistämään nykyisen terveyskeskuksen ja sosiaalipalvelujen sekä kotihoidon toimitilat. Uudet tilat muodostavat ns. laajan palvelun sosiaali- ja terveysaseman, ja ne suunnitellaan vastaamaan kaupungin väestönkehitystä ja turvaamaan sotepalvelut Lieksassa myös tulevaisuudessa.

Nykyiset sotetilat Lieksassa ovat elinkaarensa päässä mm. sisäilmaongelman takia. Lisäksi tilat sijoittuvat hajanaisesti eri puolille kaupunkia. Uusi sote-keskus rakennetaan valtatie 73:n läheisyyteen, joten sijainti on aiempaa keskeisempi ja liikennöinnin kannalta saavutettavampi.

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen on tyytyväinen ministeriön päätökseen. -Päätös oli ennakko-odotusten mukainen ja tuli lähes alkuperäisen aikataulusuunnitelman mukaisesti. Nyt hanketta päästään viemään eteenpäin investorivaihtoehdon pohjalta kuten on suunniteltu. Uusi sosiaali- ja terveyskeskus tulee tarjoamaan erinomaiset tehokkaat ja terveelliset olosuhteet henkilöstölle ja kaupunkilaisille. Rakennuksen toteuttaminen puurakenteisesti on myös ympäristön kannalta kestävä ratkaisu.

Lieksan Kiinteistöt Oy:n toimitusjohtaja Jarmo Vacklin kertoo, että keskuksen rakentaminen on tarkoitus aloittaa ensi syksynä ja tavoitteena on, että uusi sote-keskus on valmis vuoden 2023 loppuun mennessä.

 

 

Lisätietoja:

Jarkko Määttänen, Lieksan kaupunginjohtaja

p. 040 1044 001 / jarkko.maattanen@lieksa.fi

 

Jarmo Vacklin, toimitusjohtaja, Lieksan Kiinteistöt Oy

p. 040 308 4988 / jarmo.vacklin@lieksankiinteistot.fi

 

Talvinen maisema, isoja lumikasoja. Kaksi autoa, toinen vaalea toinen punainen.