Lieksan kaupunki esittää Itä-Suomen hallinto-oikeudelle Lieksan kulttuuriperinnön tuki ry:n ELY-keskuksen päätöksestä tekemän valituksen hylkäämistä perusteettomana. Kaupunki pyytää samalla hallinto-oikeutta kiirehtimään asian käsittelyä.
Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY) teki hylkäävän päätöksen 26.6.2023 Lieksan kulttuuriperinnön tuki ry:n tekemään Lieksan kaarisillan rakennussuojeluesitykseen. Lieksan kulttuuriperinnön tuki ry on valittanut hylkäävästä päätöksestä Itä-Suomen hallinto-oikeuteen. Hallinto-oikeus on pyytänyt Lieksan kaupunginhallitukselta vastaselitystä valituksen johdosta ja Pohjois-Karjalan ELY-keskuksen valitukseen antamaan lausuntoon.
Lieksan kaupunki toteaa, että suojeluesityksessä tarkoitettu kaarisillan suojeluasia on jo ratkaistu tuoreella, lainvoimaisella asemakaavalla, jolla suojelua ei ole pidetty tarpeellisena. Hallinto-oikeus on aiemmin lainvoimaisella päätöksellään arvioinut, että kaupunki on selvittänyt sillan suojelun edellytyksiä riittävällä tavalla ja että kaupunginvaltuusto on harkintavaltansa puitteissa voinut hyväksyä asemakaavan, joka mahdollistaa sillan purkamisen.
Kaupungin näkemyksen mukaan ELY-keskus on tulkinnut rakennusperintölain mukaisia asemakaava-aluetta koskevia poikkeuksia lain soveltamisalaan virheellisesti, eikä rakennusperintölaki tule asiassa lainkaan sovellettavaksi. Kaupunki toteaa, että ELY-keskuksen päätöksen lopputulos suojeluesityksen hylkäämisestä on sinänsä oikea, mutta hylkäämisen olisi tullut perustua jo valittajan toimivallan puuttumiseen sekä toissijaisesti rakennusperintölain soveltamisedellytysten toteutumatta jäämiseen. Asiassa on kuitenkin huomattava, että ELY-keskus on voinut hylätä suojeluesityksen myös tarkoituksenmukaisuusharkinnan nojalla.
Muutoksenhausta hallintotuomioistuimeen säädetään oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa, jonka mukaan valituksen saa tehdä, jos päätös on lainvastainen. Lieksan kaupunki toteaa, että valituksen kohteena oleva päätös ei ole syntynyt virheellisessä järjestyksessä, päätöksen tehnyt viranomainen ei ole ylittänyt toimivaltaansa, eikä päätös muutoinkaan ole lainvastainen, joten valitus tulee näin ollen hylätä perusteettomana.
Kaupunki myös pyytää hallinto-oikeutta kiirehtimään asian käsittelyä, koska siltaan liittyvät käsittelyt eri vaiheineen ovat jo nyt kestäneen kohtuuttoman kauan. Sillan kohtaloa on käsitelty vuodesta 2017 lähtien.
Lieksan kaupunginhallitus päätti vastaselityksestä maanantaina 6.11.2023.
Asia kaupunginhallituksen kokouksen pöytäkirjalla (linkki avautuu uuteen ikkunaan).
Lisätietoja:
Arto Sihvonen, vt. kaupunginjohtaja
p. 040 1044 101 / arto.sihvonen@lieksa.fi