Navigation Menu

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Asset Publisher

angle-left Koronavirustilanne Lieksassa jatkuu tasaisena

Koronavirustilanne Lieksassa jatkuu tasaisena

Viimeisen kahden viikon aikana Lieksassa on ilmennyt 16 uutta koronavirustartuntaa, viimeisimmät kaksi 10.7.2021. Tartunnat on pääosin saatu jäljitettyä ja virukselle altistuneet on asetettu karanteeniin. Osa tartunnoista on ilmennyt jo karanteenissa olleilla henkilöillä.

Lieksan kaupungin valmiusryhmä haluaa muistuttaa, että tilanne ei ole koronan osalta vielä ohi ja koronaohjeistusten noudattaminen on edelleen tärkeää. -Käsihygieniasta huolehtiminen ja kasvomaskien käyttö on hyvä pitää mielessä, varsinkin nyt lomakaudella kyläillessä ja vieraillessa esimerkiksi ikäihmisten luona, Lieksan kaupungin elinvoimajohtaja Susanna Saastamoinen muistuttaa valmiusryhmän puolesta. -Lisäksi kehotamme edelleen hakeutumaan koronavirustestiin hyvin matalalla kynnyksellä, pienissäkin oireissa. Testausten määrät ovat nousseetkin viime aikoina selkeästi, mistä kiitokset kaikille testissä käyneille, Saastamoinen jatkaa.

 

Valmiusryhmä seuraa tilanteen kehittymistä Lieksassa ja kokoontuu seuraavan kerran viimeistään 26.7.2021.

 

Ajankohtaiset tiedotteet ja ohjeet:

www.siunsote.fi/korona

www.siunsote.fi/koronaviruksen-altistumispaikat

www.lieksa.fi/ajankohtaista-koronasta

sekä Lieksan kaupungin Facebook-sivu

 

 

Lisätietoja:

Susanna Saastamoinen, elinvoimajohtaja, p. 040 1044 009