Navigation Menu

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Asset Publisher

angle-left Kolin matkailuvisio 2050 viitoittaa Kolin alueen kehittämistyötä

Kolin matkailuvisio 2050 viitoittaa Kolin alueen kehittämistyötä

Lieksan kaupunginhallitus ja Juuan kunnanhallitus ovat hyväksyneet maanantain kokouksissaan Kolin alueen kehittämistyötä ohjaavan Kolin matkailuvision 2050. Kolin matkailuvisio 2050 on osa Koli-Ahmovaara osayleiskaavan ja Kolin vaikutusalueen strategisen yleiskaavan 2040+ laatimisprosessia.

Kunnat päättivät käynnistää keväällä 2018 yhteisen Koli-Ahmovaara osayleiskaavatyön. Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen taustoittaa, että kaavoituksen aloittamista edelsi Kolin iso kuva 2050 -työ, jossa kartoitettiin yleiskaavatyötä varten alueen lähtötietoja ja kehittämistavoitteita, samoin kuin muodostettiin alueen ensimmäinen matkailuvisio ja tavoitetila.

Kaavoituksesta vastaavat Lieksan kaupungin maankäyttöpäällikkö Jukka Haltilahti ja Juuan kunnan tekninen johtaja Timo Möttönen kertovat, että Koli-Ahmovaara -alueen kaavatyöt ovat edenneet suunnitelmien mukaan ja yleiskaavojen luonnokset tulevat nähtäville talven aikana. -Kaavatyön laatimisen yhteydessä totesimme, että Kolin iso kuva -loppuraportissa määriteltyä visiota ja tavoiteasetantaa on hyvä tarkentaa sekä konkretisoida eri vuosikymmenille konkreettisiksi mitoitustavoitteiksi. Tämän vuoksi osana kaavojen valmistelua on työstetty hallituksissa hyväksytty Kolin matkailuvisio 2050, joka ohjaa alueen kehittämistä tulevina vuosina.

Kolin matkailuvisioon 2050 on koottu alueen lähtö- ja saavutettavuustietoja, samoin kuin tuotu esiin, millaisia kehittämistoimia eri vuosikymmenillä tulee tehdä tavoitteisiin pääsemiseksi. Kolin matkailuvisioksi 2050 on vahvistettu: ”Kolin matkailuvolyymi on kymmenkertaistanut nykyisestä ja Kolin kasvu on vaikuttanut laajasti Lieksan ja Juuan kehitykseen. Kolin alueen saavutettavuus ja liikenneinfra on parantunut merkittävästi, suunnittelualueella on 25 000 matkailun vuodepaikkaa, runsaasti uusia työpaikkoja ja palveluja. Alueen asukasluku on kasvanut 3 000 uudella asukkaalla. Koli-Ahmovaara on Suomen kärkikohde vastuullisessa, kestävässä ja ympärivuotisessa matkailussa. Koli kasvaa kansainvälistymisen ja ulkomaisten asiakkaiden sekä laadukkaan majoitusrakentamisen ja monipuolisen palvelutarjonnan myötä.”

-Vaikka tavoitteet kuulostavat mittavilta, on huomioitava, että kehittämisen aikajänne on pitkä ja vaikutukset kohdentuvat laajalle maantieteelliselle alueelle, Haltilahti ja Möttönen perustelevat. -Kun alue lähtee kasvamaan matkailu- ja palveluinvestointien myötä, on sillä välitön vaikutus myös työpaikkojen määrään ja sitä kautta alueen väkiluvun kasvattamiseen, mitkä kaikki on pyritty huomioimaan tavoiteasetannassa.

Maankäyttöpäällikkö Haltilahti ja tekninen johtaja Möttönen sanovat, että matkailuvisio antaa suuntaviivoja kuntien omien resurssien suuntaamiseen. Dokumentista löytyy myös kuntien yhteisiä edunvalvonta-asioita esimerkiksi infraan ja liikenneyhteyksien kehittämiseen liittyen. -Sinne on nostettu esimerkiksi suorien julkisten joukkoliikenneyhteyksien tarve, Ahmovaaran risteysalueen kehittäminen, kevyen liikenteen väylien investoinnit sekä Joensuu-Lieksa-Nurmes -radan sähköistäminen, he summaavat.

Kolin matkailuvisio 2050 -sisältöä on työstetty kaavatyöhön valitun konsultin Sweco Infra & Rail Oy johdolla, ja sisällön kehittämiseen on osallistettu eri sidosryhmiä. Sisältökeskustelua on käyty mm. kuntien yleiskaavojen ohjausryhmässä, Kolin koordinaatioryhmässä ja sen alatyöryhmissä sekä yrittäjien ja eri sidosryhmien kanssa.

 

 

Lisätietoja:

Jukka Haltilahti, maankäyttöpäällikkö, Lieksan kaupunki

jukka.haltilahti@lieksa.fi / p. 040 1044 840

 

Timo Möttönen, tekninen johtaja, Juuan kunta

timo.mottonen@juuka.fi / p. 040 1042 601