Navigation Menu

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Asset Publisher

angle-left Jääurheilukausi alkaa Lieksa-areenalla

Jääurheilukausi alkaa Lieksa-areenalla

Vakiovuorojen lisäksi tarjolla kaikille avoimia ja maksuttomia yleisövuoroja

 

Lieksassa jääurheilukausi alkaa maanantaina 22.8.2022. Urheiluseurojen ja harrasteryhmien vakiovuorojen lisäksi tarjolla on kaikille avoimia maksuttomia yleisövuoroja. Yleisövuoroja on jääpelien harrastamiseen tarkoitettuja mailavuoroja sekä perinteisiä mailattomia luisteluvuoroja.

- Jään tekeminen aloitettiin elokuun toisella viikolla ja huolimatta helteistä, jääkausi päästään aloittamaan aikataulun mukaisesti, kertoo Lieksan kaupungin liikuntasihteeri Jarmo Honkanen.

Pohjois-Karjalassa koronavirustartuntojen määrä on pysynyt tasaisen suurena koko kesän ajan, joten terveysturvallisuuteen on syytä kiinnittää erityistä huomiota.

- Lieksa-areenalle tullaan vain terveenä ja lisäksi tulee huolehtia hyvästä käsi- ja yskimishygieniasta. Myös muita tartunnantorjuntatoimia on hyvä noudattaa oman harkinnan mukaan, Honkanen muistuttaa.

Lieksa-areenan vakio- ja yleisövuorot ovat nähtävillä www.lieksa.fi/lieksa-areena.

 

Lisätietoja:

Jarmo Honkanen, Liikuntasihteeri, Lieksan kaupunki

p. 040 1044 113,  jarmo.honkanen@lieksa.fi

Jäähalli