Nuorisovaltuusto
Nuoret konsertissa
Nuorisovaltuusto
Nuorisovaltuusto
Nuorisovaltuusto
Lieksan nuorisovaltuusto eli Nuva on nuorten etuja ajava poliittisesti ja uskonnollisesti sitoutumaton vaikuttamiselin, toimii myös kaupungin nuorisotyön yhteistyöelimenä. Se koostuu johtosäännön mukaan 13-20-vuotiaista Lieksassa asuvista ja opiskelevista nuorista.
Nuvan tärkeimmät tavoitteet on Järjestää virikkeellistä toimintaa lieksalaisille nuorille esim. tapahtumia, keikkoja ja discoja.
Myös nuorten äänenkuuluvuuden päätöksen teossa sekä nuorten aktivointi yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen on tärkeitä tavoitteita Nuvalle.
Nuvan toimenkuvaan kuuluu kokouksien pitäminen kerran kuussa joissa käsitellään nuoriin liittyviä asioita, tapahtumien ja projektien toteuttaminen yhteistyössä muiden hankkeiden ja ryhmien kanssa.
Sinusta Nuvan jäsen?
Nuvan jäseneltä ei vaadita paljoa, vain 13-20 vuoden ikää ja asumista/opiskelua Lieksassa.
Hakemuksen voi lähettää sähköpostitse Nuvan puheenjohtajalle: petrus.ahtiala@gmail.com, myös somekanavista löytää @petrusahtiala.
Hakemuksessa olisi hyvä olla nimesi, ikäsi, onko jotain harrastuksia ja syy miksi haluat Nuvaan.
Lieksan nuorisovaltuusto on perustettu maaliskuussa 2003.
Nuorille kuljetus Kontiolahteen NUORTEN BILEET 150v -tapahtumaan,
jossa esiintyy EgeZulu sekä Bee la 28.10.
Lähtö klo 18.00 Kulttuurikeskuksen edestä ja paluu n. klo 24.00.
Osallistumispaikat 40 täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.
Tapahtuma on K12 ja päihteetön.
Sitovat ilmoittautumiset Nuokkarille viim. ma 23.10.
Nuorisovaltuusto ja
Stand up -koomikot Arimo Mustonen ja Ali Jahangiri Kulttuurikeskuksen Brahe-salissa 26.10. klo 19.00
Illan isäntänä Riku Sottine.
Nuorille varattu 200 paikkaa, alaikäraja 9 lk
Vapaa pääsy. Tapahtuma on kaupungin 50 -juhlavuoden tapahtuma.
Nuorisovaltuusto ja nuorisotoimi