Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Pielisen Bio Oy investoi 6 miljoonaa euroa Lieksan biokaasulaitokseen, tavoitteena tuotantovalmius vielä kuluvan vuoden aikana

Pielisen Bio Oy investoi 6 miljoonaa euroa Lieksan biokaasulaitokseen, tavoitteena tuotantovalmius vielä kuluvan vuoden aikana

Mediatiedote / Pielisen Bio Oy 16.3.2023

 

”Oma biokaasulaitos on alueen yrityksille merkittävä kansallinen ja kansainvälinen kilpailuetu”

 

Pielisen Bio on aloittanut biokaasulaitoksen rakentamisen Kerantien teollisuusalueella Lieksassa. Valmistuttuaan laitos käsittelee noin 20 000 tonnia biomassoja vuodessa. Energiaa biokaasulaitos tuottaa noin 8 000 MWh vuodessa. Määrä vastaa noin 800 000 litraa polttoöljyä. Tuotettavasta energiasta valtaosan käyttävät Pielisen Bion perustajaosakkaat. Lieksan biokaasulaitos on alueellisesti merkittävä uusiutuvan energian investointi, jonka rakentamisesta vastaavat energian käyttäjät.

Pielisen Bion perustajia ovat Lieksassa toimivat yritykset Lieksan Laatuherkku Oy, Porokylän Leipomo Oy, TKL Kuljetus Oy sekä yksityissijoittaja Timo Väänänen. Laitoksen projektitoimituksesta vastaa lahtelainen One1 Oy. One1 on myös hankkeen suurin rahoittaja. Omistuspohjan laajentamisesta sovittiin 16.3.2023 allekirjoittamalla yhteinen sitoumus alkuperäisten ja uusien osakkaiden kesken.  Omistuspohja laajenee siten, että uusiksi osakkaiksi tulevat Sauter Biogas Finland Ky sekä yksityissijoittajina Jarmo Yletyinen ja Pielisen Pesupisteen yrittäjä Markku Kärkkäinen.

Biokaasulaitos toteutetaan kaksilinjaisena. Suurin osa energiasta tuotetaan ”luomulinjalla”, jossa käsitellään maatalouden biomassoja, kuten lantaa, nurmea ja olkea. Toisella linjalla käsitellään Lieksan kaupungin jätevedenpuhdistamon lietteet ja muut haastavammat jakeet. Biokaasutuksen lopputuloksena syntyy energiaa ja pääosin luomukelpoista lannoitetta.

Biokaasulaitos pystyy tuottamaan energiaa myös liikennekäyttöön. Laitoksen yhteyteen on tulossa tankkausasema paineistetulle biokaasulle ja mahdollisesti myös nesteytetylle kaasulle. Nesteytetyn kaasun jakelun mahdollistaa One1 hallinnoima LNG-terminaali, joka on paikalla jo valmiina. Tankkausasemalle tullaan hakemaan erillinen investointitukipäätös niin pian kuin mahdollista.

-Näemme oman biokaasulaitoksen parhaana keinona siirtyä uusiutuvaan energiaan ja vakaaseen energian hintaan, toteaa Pielisen Bion hallituksen puheenjohtaja, Lieksan Laatuherkut Oy:n toimitusjohtaja Teijo Lyytinen.

Porokylän Leipomon kolmas leipomoyksikkö on valmistumassa biokaasulaitoksen läheisyyteen kuluvan vuoden aikana. Leipomo tulee käyttämään kaasua esimerkiksi uunien lämmitykseen. Leipomon ja biokaasulaitoksen synergiaetu on vahva: leipomo on biokaasun suurin käyttäjä ja samaan aikaan Porokylä toimittaa laitokselle myös omia biojätteitään.  -Jatkossa leipomon pakkaamatonta biojätettä ei tarvitse kuljettaa enää Kuopioon, vaan se voidaan käyttää hyödyksi lähellä, Porokylän Leipomon toimitusjohtaja Erik Kärki valottaa.

 

Uuden liiketoiminnan mahdollistaja

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen on tyytyväinen uuden, kiertotaloutta edistävän yrityksen syntymiseen Lieksaan. -Yritys edistää kiertotalouden kehittymistä alueella ja luo täysin uutta liiketoimintaa ekologisesti kestävällä tavalla. Alueellinen yritysverkosto niin yrityksen taustalla kuin yrityksen tulevissa toiminnoissa on merkittävä. Panostuksesta vihreään siirtymään tulevat hyötymään laajasti monet eri toimijat, Määttänen arvioi.

Jo nyt myös Lieksan vesihuoltoliikelaitos on tehnyt esisopimuksen jätevesilietteen toimittamisesta rakennettavalle biokaasulaitokselle. Määttäsen mukaan jätevesilietteen muuttaminen biokaasulaitoksessa esimerkiksi metsälannoitteeksi on ehdottomasti parempi vaihtoehto, kuin lietteen kompostoiminen Hevosvaaran alueelle.-Investointi tukee vihreää siirtymää edesauttaen ympäristö- ja ilmastotavoitteiden toteutumista. Lieksan kaupunki on mukana Hiilineutraali Suomi -verkostossa ja tämä toimenpide edistää kaupungin päästövähennystavoitteita.

Pielisen Bion osakas ja Pohjois-Karjalan maakunnan kehittäjänäkin palkittu Timo Väänänen näkee biokaasulaitoksen äärimmäisen tärkeänä alueen elinkeinoelämälle. -Oma biokaasulaitos on alueen yrityksille merkittävä kansallinen ja kansainvälinen kilpailuetu.

 

”Suurin panostuksemme”

Lahden ja Porin energiayhtiöiden omistama One1 Oy on energiapalvelumarkkinoiden kasvuyritys. -Yhteistyö Pielisen Bion kanssa on meidän suurin panostuksemme matkalla markkinajohtajaksi tämän kokoluokan biokaasulaitosten toteutuksissa, kertoo liiketoimintajohtaja Mika Kallio One1 Oy:stä.

Biokaasulaitoksen maanrakennustyöt ovat jo käynnissä. Reaktoreiden valutyöt on tarkoitus tehdä toukokuussa. Kunnianhimoisena tavoitteena on saada biokaasun tuotanto käyntiin jo ennen vuoden 2024 alkua.

Pielisen Bion laitostoimittaja on Suomen johtava teollisuutta palveleva biokaasulaitosten valmistaja Sauter Biogas Finland. -Pielisen Bion projektin myötä otamme nyt kokonaan uuden askeleen lähtemällä mukaan itse laitosinvestointiin. Vahvan sitoutumisen ansiosta voimme tarjota teknisen tuen läpi laitoksen pitkän elinkaaren, valottaa Sauter Biogas Finlandin toimitusjohtaja Jyrki Paananen.

Biokaasulaitosprojektin paikallisesta eteenpäinviemisestä on vastannut Jarmo Yletyinen. Hän on tehnyt pitkän työuran meriteollisuuden rakentamisessa. 

 

 

Pielisen Bion biokaasulaitos Lieksa, havainnekuva

 

Kuva: Havainnekuva Pielisen Bion biokaasulaitoksesta Lieksassa.

 

 

Lisätietoja:

Biokaasulaitos: hankepäällikkö Jarmo Yletyinen, p. 0400 469 439 jarmo.yletyinen@live.com

Media: viestintä- ja vastuullisuuspäällikkö Laura Hyvärinen, Porokylän Leipomo Oy, p. 050 4098 122 laura.hyvarinen@porokylanleipomo.fi