Navigaatiovalikko

Sisältöjulkaisija

angle-left Kolin leikkipaikka valmiina leikkeihin!

Kolin leikkipaikka valmiina leikkeihin!

Kolin kylälle rakennettu leikkipaikka on valmistunut ja leikkipaikka on valmiina leikkijöiden käyttöön. Leikkipaikka sijaitsee Kolin kylän keskustassa, Kolin seurojentalon läheisyydessä. Leikkipaikan osoite on Merilänrannantie 4c.

Leikkipaikalla on muun muassa keinut, punatulkkuliukumäki, kiipeilyelementti, pomppumatto sekä tasapaino- ja köysiradat.

Kolilla ei ole aiemmin ollut leikkipaikkaa ja nyt valmistunut leikkipaikka palvelee niin alueen asukkaita kuin Kolilla vierailevia ja parantaa alueen virkistys-, liikunta- ja ulkoilumahdollisuuksia.

 

Leikkipaikan avajaiset syyslomaviikolla

Leikkipaikalla järjestetään avajaiset syyslomaviikon maanantaina 13.10.2025 klo 13.

Leikkipaikka on leikkijöiden käytettävissä jo ennen avajaisia ja toivotammekin lapset perheineen tervetulleiksi uudelle leikkipaikalle!

 

****

Kolin leikkipaikan investointihanke on Euroopan unionin osarahoittama ja ELY-keskus on myöntänyt tukea maaseudun toimintaympäristön kehittämiseen. Leikkipaikan kustannusarvio on yhteensä 285.687 euroa, josta EU:n maaseuturahaston osuus 122.845,41 euroa, valtion tuen osuus 104.841,59 euroa ja kaupungin omarahoitusosuus 58.000 euroa.

 

Lisätietoja:

Ritva Patja, kaupunkiympäristöinsinööri

ritva.patja@lieksa.fi / 040 1044 704

 

 

 


 

Leikkipaikka metsän vieressä