Joulun odotetuin korttikampanja alkaa pian. Luovan välittämisen yhteisö Siskot ja Simot ry järjestää yhteistyökumppaneineen järjestyksessään kolmannentoista Joulupostia ikäihmisille -kampanjan 3.11.–4.12.2025.
Suuren suosion saavuttaneessa kampanjassa kerätään joulukortteja kotihoidon asumispalvelujen ikääntyneille asiakkaille. Lieksassa joulukorttien jakamisessa tehdään yhteistyötä mm. hoitokotien, Lieksan Tukipiste ry:n ja seurakuntien kanssa.
– Pieni joulukortti voi tuottaa yksinäiselle ikäihmiselle suuresti iloa ja mieltä lämmittäviä välittämisen tunteita pitkäksi aikaa, Siskot ja Simot ry:n toiminnanjohtaja Hanna Simola sanoo.
Kampanjan yhteistyökumppaneita ovat Kuntaliitto, Kansalaisopistojen liitto, Kansalaisareena ja Tammenlehvän Perinneliitto.
Kampanjan suojelijana toimii tasavallan presidentti Alexander Stubb.
Kampanjaan osallistuminen on helppoa ja hauskaa
Kampanjaan voi osallistua askartelemalla itse joulukortin ja toimittamalla sen keräyspisteeseen 3.11.–4.12.
- Kirjoita korttiin hyvän joulun toivotukset.
- Merkitse saajan kohdalle ”Sinulle” ja lähettäjän kohdalle oma nimesi.
- Pudota kortti sellaisenaan lähimpään keräyslaatikkoon.
- Ethän sulje korttia kirjekuoreen.
Joulupostin keräyspisteet Lieksassa:
Keräyspiste 1
Kaupungin asiakaspalvelupiste, yhteispalvelupiste Linkki
Pielisentie 9
Keräyspiste 2
Lieksan kirjasto
Urheilukatu 4
Keräyspiste 3
Kolin siirtokokoelma (kirjasto)
Aapiskukontie 11
Keräyspiste 4
Nuokkari
Pielisentie 9-11, 2.krs.
Keräyspiste 5
Lieksan Tukipiste ry
Asema-aukio 2
Kaikki keräyspisteet löytyvät myös kampanjan verkkosivuilta: siskotjasimot.fi/joulupostia
Seuraa kampanjaa somessa: #kosketakortilla #joulupostia #berörmedkort #julpost
Lisätiedot:
Lieksan kaupunki, viestintäsihteeri Heli Turpeinen
heli.turpeinen@lieksa.fi / 040 1044 686
Siskot ja Simot ry, kampanjakoordinaattori Jonna Vainio
joulupostia@siskotjasimot.fi / 044 7748897