Navigaatiovalikko

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Lieksan kaupungin uutiset ja tiedotteet

Sisältöjulkaisija

angle-left Lieksan Kehitys Oy LieKen väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi kaupungin elinvoimajohtaja Saastamoinen

Lieksan Kehitys Oy LieKen väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi kaupungin elinvoimajohtaja Saastamoinen

 

Lieksan Kehitys Oy LieKen hallitus on nimittänyt Lieksan kaupungin elinvoimajohtajana työskentelevän Susanna Saastamoisen yhtiön väliaikaiseksi toimitusjohtajaksi. Nykyinen toimitusjohtaja Harri Välimäki on irtisanoutunut ja hoitaa tehtävää vuoden loppuun saakka. Saastamoinen siirtyy kehitysyhtiöön 1.1.2019 alkaen.

Lieksan Kehitys Oy LieKen hallituksen puheenjohtaja Jari Kaltiainen kertoo, että hallitus kävi perusteellisen keskustelun eri vaihtoehdoista etenemisen osalta. Väliaikaisratkaisuun olivat vaikuttamassa useat eri tekijät.

–Avainhenkilöiden rekrytointiprosessit kestävät yleensä vähintään puoli vuotta, ja pidimme hallituksessa kriittisenä sitä, että uusi toimitusjohtaja pystyisi aloittamaan välittömästi edellisen toimitusjohtajan jälkeen, hallituksen puheenjohtaja Kaltiainen toteaa. -Tällä päätöksellä varmistamme LieKen operatiivisten toimintojen eteenpäin viemisen saumattomasti.

Lieksan kaupunginjohtaja Jarkko Määttänen taustoittaa, että väliaikaisratkaisuun oli vaikuttamassa myös mahdollinen lainsäädäntömuutos, joka saattaa vaikuttaa kuntien omistamien kehitys- ja elinkeinoyhtiöiden rooliin ja toimintaan.

–Valmistelussa olevan kasvupalvelulainsäädännön tilanne selviää lähikuukausina, viimeistään maaliskuussa. Lainsäädäntö voi tuoda tullessaan joitakin uusia painotuksia siihen, miten ja millaisessa roolissa kehitysyhtiöt voivat markkinoilla toimia. -Jos kasvupalvelulaki hyväksytään eduskunnassa, väliaikainen rekrytointi mahdollistaa muuttuvan lainsäädännön vaikutusten arvioinnin, jolloin yhtiö voi tulevassa rekrytoinnissa painottaa oikeantyyppistä osaamisprofiilia jatkon kannalta, Määttänen perustelee.

Hallituksen puheenjohtaja Kaltiainen pitää sisäistä siirtoa kaupungin johtoryhmän sisällä tällä aikataululla parhaana vaihtoehtona. –LieKen nykyinen toimitusjohtaja Välimäki ja kaupungin elinvoimajohtaja Saastamoinen ovat työskennelleet tiiminä yrityskentässä sekä erilaisissa projekteissa, minkä vuoksi Saastamoisella on hyvät perustiedot yhtiön toiminnasta.

LieKessä on alkuvaiheesta lähtien kehitetty erityisesti ns. perusteollisuutta eteenpäin. –Lieksassa on tehty ja on vireillä useita investointeja nimenomaan perusteollisuuteen liittyen, ja seuraavaksi yhtiön strateginen painopisteen pitäisi nykyistä enemmän laajentua matkailutoimintojen kehittämisen suuntaan, missä on nähtävissä kasvun mahdollisuuksia, kaupunginjohtaja Määttänen sanoo.

–Kun huomioidaan elinvoimajohtaja Saastamoisen taustaa ja osaamista matkailualalla, voidaan järjestelyä senkin vuoksi pitää hyvin perusteltuna. –Lisäksi hän on vastannut kaupungin työllisyysasioista, mitkä nekin painottuvat toimitusjohtajan tehtävässä. Sekä matkailun että työllisyysasioiden osalta kaupunkikonsernin on valmisteltava nopealla aikataululla kehittämishankkeita, minkä takia katkoksia LieKen toimitusjohtajan tehtävän hoitamisessa ei voi vuodenvaihteessa muodostua.

Saastamoinen hakee virkavapaata Lieksan kaupungilta siirron vuoksi. –Olemme konsernin sisällä sopineet, että Saastamoinen voi palata joustavasti entiseen tehtäväänsä, kunhan uusi hakuprosessi on loppuun saatettu, Määttänen kertoo. –Tässä kohtaa emme täytä elinvoimajohtajan virkaa kaupungilla, vaan teemme muita rekrytointeja ja sisäisiä järjestelyjä viranhoidon osalta.

 

Lisätiedot:

Jari Kaltiainen, LieKen hallituksen puheenjohtaja, p. 050 566 2200

Jarkko Määttänen, Lieksan kaupunginjohtaja, p. 04010 44001