Osallisuus

Navigaatiovalikko

Sähköinen palautelomake

Sähköinen palautelomake

Voit lähettää palautetta palautelomakkeella kaupungin palveluista tai muista kaupungin toimintaan liittyvistä asioista.

Sähköisesti lähetetyt palautteet ohjataan oikealle viranhaltijalle. Sähköisesti lähetettyjä palautteita luetaan virka-aikana ja niihin pyritään vastaamaan mahdollisimman pikaisesti.

Kuntalaisaloite

Kuntalaisaloite

Kunnan asukkaalla on kuntalain 23 §:n mukaan oikeus tehdä kunnalle aloitteita sen toimintaa koskevissa asioissa.

Lieksan kaupungille aloitteita voi tehdä sähköisesti kahden eri palvelun kautta:

Tee kuntalaisaloite MiunPalvelut.fi -linkin kautta tai Kuntalaisaloite.fi -palvelun kautta.

 

Päättäjien ja henkilökunnan yhteystiedot

Päättäjien ja henkilökunnan yhteystiedot

Palautetta voi antaa suoraan päättäjille tai viranhaltijoille puhelimitse, sähköpostitse tai henkilökohtaisesti. Henkilökunnan yhteystiedot on koottu yhteystiedot sivulle, valtuutettujen, lautakuntien jäsenten ja erilaisten neuvostojen jäsenten yhteystiedot löytyvät toimielinten sivuilta.

 

Kuulutukset

Kuulutukset

Kuulutukset-sivulla voi seurata kaupungin julkisia kuulutuksia, joilla ilmoitetaan muun muassa kaavahankkeista, myönnetyistä rakennusluvista, hyväksytyistä taksoista, kaupunginvaltuuston kokouksista, katusuunnitelmista tai kuulemistilaisuuksista.

Kaupungin kaikki kuulutukset ja kaupunkilaisia koskevat muiden viranomaisten kuulutukset ovat nähtävillä virallisella ilmoitustaululla Lieksan kaupungin asiakaspalvelupisteessä, os. Pielisentie 3, Lieksa.

 

Päätöksenteko

Päätöksenteko

Kaupunginvaltuuston, kaupunginhallituksen ja lautakuntien esityslistoihin ja pöytäkirjoihin voi tutustua sähköisesti tästä.

Kaupunginvaltuuston kokoukset ovat julkisia. Kaupunginvaltuusto kokoontuu pääsääntöisesti joka kuukauden viimeinen maanantai klo 18 Lieksan kulttuurikeskuksella, Pielisentie 9-11, Lieksa.

 

Vaikuttamistoimielimet

Vaikuttamistoimielimet

Lieksassa toimii nuorisovaltuusto, vanhusneuvosto, vammaisneuvosto ja vapaa-ajanasukastoimikunta, jotka edistävät eri ikä- ja erityisryhmien osallistumista ja vaikutusmahdollisuuksia.