Näyttelyhallit

Päärakennuksessa olevissa näyttelyhalleissa sijaitsevat museon perusnäyttelyt, joissa esitellään mm. Lieksan alueen esihistoriaa, kansanomaisia elinkeinoja, talonpoikaisia työkaluja ja käyttöesineitä, kansanparannusta, Lieksan säätyläisiä, leikkikaluja sekä toista maailmansotaa.

Museon ensimmäiset esineet olivat alun perin esillä pielisjärveläisen Sokojärven koulun ullakolla koululaisille tarkoitettuna opetuskokoelmana 1930-luvulla. Museon ensimmäiset varsinaiset näyttelytilat olivat Lieksan kauppalan Keskuskoululla 1940-luvulta lähtien. Ulkomuseon rakentamisen myötä koko museotoiminta haluttiin keskittää samaan paikkaan. Ulkomuseoalueen läheisyyteen rakennettiin näyttelytilat 1973 ja 1982.

Museorakennuksen aula toimii vaihtuvien näyttelyjen tilana, johon pystytetään vuosittain keskimäärin kolme erikoisnäyttelyä.