Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Vammaispalvelut
Vammaispalvelut > Sosionomi AMK - ammattina erityisdiakoni
vihjeet 
Sosionomi AMK - ammattina erityisdiakoni

Sosionomin (AMK) koulutus antaa valmiudet työskennellä monissa erilaisissa sosiaalialan tehtävissä niin kunnissa, yksityisenä yrittäjänä tai yritysten palveluksessa kuin myös kolmannella sektorilla. Koulutuksen aikana on mahdollista suuntautua eri kohderyhmiin, kuten vammaistyöhön. Koulutus antaa myös valmiudet jatkokoulutukseen esimerkiksi yliopistossa tai jonkin erityisalan oppilaitoksissa. Esimerkki tästä on sosionomi (AMK) -diakoni Tuula Mertanen, joka työskentelee erityisdiakonin virassa Joensuun seurakuntayhtymän palveluksessa.  

Tuula Mertanen kertoo olleensa lapsuudesta asti kiinnostunut sosiaalialasta ja haaveilleensa aluksi psykologin ammatista. Diakoniopintojen aikana hänelle tarjoutui mahdollisuus erityisdiakonin virkaan Joensuussa ja hän otti viran vastaan. Erityisdiakonin työn kohderyhmiä ovat viittomakieliset, kuurosokeat, näkövammaiset sekä vammaisjärjestöt yhteiskunnallisen työn tasolla. Etenkin kuuroihin kohdistuvaa työtä ovat kirkon kuurojentyön asiantuntijana toimiminen, viittomakielisten jumalanpalveluksien toteuttaminen, sielunhoitotyö ja toimia kuurojen omana diakoniatyöntekijänä tekemällä mm. koti- ja laitoskäyntejä viittomakielisten asiakkaiden luona. Kaikkien vammaisryhmien parissa tehtävään työhön kuuluu heidän aseman tukemista yhteiskunnassa ja seurakunnan elämässä sekä erilaisten ryhmien vetämistä.

Diakoniatyössä oma persoona tärkeä työväline
Mertasen mukaan diakoniatyön ja muun sosiaalialan, esimerkiksi sosionomina tehtävän työn merkittävin ero on oman persoonan esilletuonnissa: Diakonille oma persoona on tärkein työväline, kun taas muiden sosiaalialan ammattilaisten on jatkuvasti säilytettävä neutraali, ammatillinen ote työhön ja asiakastilanteisiin. Mertanen kertoo työssään tarvittavan etenkin hyviä vuorovaikutustaitoja, rohkeutta, kärsivällisyyttä ja suvaitsevaisuutta. Hyvä suomen ja viittomakielen taito ovat myös välttämättömiä. Diakoniatyössä tärkeää on kutsumus, jota ilman työssä ei jaksa.

Tuula Mertanen mainitsee erityisdiakonin suureksi haasteeksi rajanvedon työn ja vapaa-ajan välille, koska diakoniatyöntekijöillä ei ole määriteltyä työaikaa. Toisena haasteena hän tuo esille työ- ja vapaa-ajan roolien erillään pitämisen viittomakielisessä yhteisössä. Yhteistyö järjestöjen kanssa kuuluu yhtenä osana Mertasen työnkuvaan, ja hän on järjestötoiminnassa mukana myös vapaa-aikanaan. 

Työssään jo tapahtuneista tai mahdollisesti tulossa olevista muutoksista Mertanen kertoo työnkuvan työssä olleen alussa epäselvä. Aikanaan työnkuva selkiintyi. Tulevaisuudessa hänen työskentelyalueensa tulee mahdollisesti laajentumaan maakunnan pohjoisiin kuntiin: Lieksaan, Nurmekseen ja Valtimolle. Tämänhetkinen työskentelyalue kattaa muun maakunnan Outokummusta Ilomantsiin. Tähän työalueeseen kuuluu 13 seurakuntaa. Yksi haasteita ja muutoksia aiheuttava seikka on yhteiskunnan palvelujen riittämättömyys, jolloin moni hakee apua kirkolta. Haasteita syntyy myös vanhusten kasvavasta määrästä ja heidän lisääntyvästä palvelujen tarpeestaan.

 

 


19.6.2007 14:57