Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Vammaispalvelut
Vammaispalvelut > Ammattilaiset ja opiskelijat
vihjeet 
Ammattilaiset ja opiskelijat

 

Tällä sivulla:

Töihin vammaisalalle   Ammattilaiset kertovat   Tietoa opiskelumahdollisuuksista   Ammattilaisille   Linkit

 

Töihin vammaisalalle

Vammaisalalla työskentelevät ovat useimmiten sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammattilaisia. Vammaistyöhön valmistavia koulutuksia ovat esimerkiksi lähihoitaja, sosionomi AMK, sosiaalityöntekijä, viittomakielen tulkki ja puhevammaisten tulkki. Ammatteihin opiskellaan sosiaali- ja terveydenhuoltoalan ammatillisissa oppilaitoksissa ja ammattikorkeakoulujen sosiaalialalla. Viittomakielen tulkiksi opiskellaan Humanistisessa ammattikorkeakoulussa ja Diakonia-ammattikorkeakoulussa Turussa. Henkilökohtaisen avustajan työhön ei ole ammatillista koulutusta, mutta työhön perehdyttäviä kursseja järjestetään muun muassa kansanopistoissa.

 

Vammaispalveluista vastaava viranhaltija kunnassa on yleensä koulutukseltaan sosiaalityöntekijä. Sosiaalityöntekijän pätevyysvaatimuksena on ylempi korkeakoulututkinto, johon sisältyy vaadittavat sosiaalityön opinnot.  Sosiaalityöntekijän pätevyyteen vaadittavan tutkinnon voi suorittaa Helsingin, Jyväskylän, Kuopion, Lapin, Tampereen ja Turun yliopistoissa sekä Svenska social- och kommunal högskolanissa.  

 

Ammattilaiset kertovat
Lue lisää työstä vammaisten ja vammaispalvelujen parissa ammattilaisten haastatteluista.

 

Henkilökohtainen avustaja

Puhevammaisten tulkki

Sosionomi AMK - Erityisdiakoni

Viittomakielen tulkki

Sosiaalityöntekijä

Kuntoutusohjaaja

 

Fysioterapeutti


 

Tietoa opiskelumahdollisuuksista:

Pohjois-Karjalan ammattiopisto ja aikuisopisto

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulu

Opintoluotsi (HY)

Opetushallitus - Koulutusopas AMK

Opetusministeriö - Yliopistot

 

Ammattilaisille

 

Sosiaalialan ammattilaisten tietopankki internetissä on Stakesin ylläpitämä Sosiaaliportti. Sosiaaliportista löytyy sosiaalialan uutiset ja ajankohtaiset tapahtumat ja keskustelut päivittäin. Laajin palvelu on linkkihakemisto, joka sisältää yli 1800 alan linkkiä.

Sosiaaliportti (linkitetty 19.3.2007)

Sosiaaliportti - Konsultointipalvelu

Sosiaaliportissa on myös sosiaalialan ammattilaisille tarkoitettu konsultointipalvelu. Palvelussa voit kysyä työhösi liittyvistä kysymyksistä ja niihin vastaa konsulttiryhmä. Kysymys-vastausparit julkaistaan Sosiaaliportissa kysyjän luvalla. Palvelun käyttö on ilmaista.

Sosiaaliportti - Konsultointi (linkitetty 19.3.2007)

Linkit

 

Vammaisalan ammattilaisten keskustelupalsta kehitysvamma-alan verkkopalvelu Vernerissä:

Verneri - Keskustelut

 

Sosiaalialan korkeakoulutettujen ammattiliitto Talentian Vammaisalan jäsenyhdistyksen sivut:

Talentia - Vammaisala

 

Sosiaalityön työmenetelmät - Vammaiset


20.9.2007 9:13
Sosiaaliportin hakukone
Harjoitteluasema
Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulun Harjoitteluasema toimii sosiaalialan opiskelijoiden ja ammattilaisten kohtaamispaikkana
Harjoitteluasema