Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Lieksa Ikäihmisten verkkopalvelut
Lieksa Ikäihmisten verkkopalvelut > Tuet > palveluseteli > Palveluseteli omaishoitajan vapaapäiviin
vihjeet 
Palveluseteli omaishoitajan vapaapäiviin

Omaishoitajalla on oikeus pitää vapaata vähintään kolme vuorokautta sellaista kalenterikuukautta kohti, jonka aikana hän on yhtäjaksoisesti tai vähäisin keskeytyksin sidottu hoitoon ympärivuorokautisesti tai jatkuvasti päivittäin.
Sidonnaisuus katsotaan jatkuvaksi siitä huolimatta, että hoidettava viettää säännöllisesti vähäisen osan vuorokaudesta käyttäen kotinsa ulkopuolella järjestettyjä sosiaali- tai terveyspalveluja taikka saaden kuntoutusta. Kunta voi järjestää säädettyä enemmän vapaapäiviä sekä alle vuorokauden pituisia virkistysvapaita.

Omaishoitajan kolmen lakisääteisen vapaapäivän järjestämiseksi omaishoitajalle annetaan seteli, jolla hän voi ostaa palvelun sosiaalilautakunnan tehtävään valitsemilta yrittäjiltä. Setelin arvo on Lieksassa 120 €/vuorokausi, 85 €/8 tuntia.

Etusivulle




22.9.2011 13:00