Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Lieksan kaupunki
Lieksan kaupunki > tekniikka > ymparisto > Jättiputki
vihjeet 
Jättiputki

Jättiputkia esiintyy Suomessa ainakin kaksi eri lajia: kaukasianjättiputki ja persianjättiputki. Jättiputket on alun perin tuotu puutarhakasveiksi. Jättiputki leviää tehokkaasti ja syrjäyttää muut lajit kasvupaikoiltaan. Jättiputki voi kasvaa 2-4 metriä korkeaksi riippuen kasvupaikasta. Täysikasvuisen yksilön lehdet voivat olla halkaisijaltaan jopa 80 cm. Jättiputki muodostaa suuren, valkean ja monihaaraisen kukinnon. Kasvin varsi on hieman punertava, karvainen ja halkaisijaltaan jopa 5-10 cm. Yksi suuri jättiputkiyksilö voi tuottaa jopa 100 000 siementä kasvukauden aikana. Siementen lisäksi jättiputki leviää tehokkaasti juurtensa avulla.

o         Kuvia jättiputkesta

Jättiputki on haitallinen ihmiselle sen sisältämän kasvinesteen takia. Neste aiheuttaa auringonvalossa iholle palovamman kaltaisia rakkuloita. Ihoreaktioiden välttämiseksi torjuntatoimet tulisi suorittaa pilvisellä säällä. Jättiputki voi aiheuttaa myös hengenahdistusta ja muita allergisia oireita. Jättiputkia käsiteltäessä tulee noudattaa varovaisuutta ja käyttää riittävää suojavaatetusta. Suojavarusteista välttämättömiä ovat kumisaappaat, suojapuku, suojahanskat sekä torjunta-aineita käytettäessä suojalasit, hengityssuojain ja päähine.

Jos kasvinestettä joutuu iholle, on iho pestävä välittömästi vedellä ja saippualla. Kun kasvineste on saatu pestyä pois iholta, ei haittavaikutuksia todennäköisesti ilmene. Kasvin käsittelyssä likaantuneet vaatteet ja välineet tulee puhdistaa varoen. Ei tiedetä tarkkaan kuinka kauan kuivunut kasvineste voi aiheuttaa reaktioita iholla.

Tehokkaimmin jättiputki saadaan häviämään yhdistämällä sekä kemiallisia että mekaanisia torjuntamenetelmiä. Jättiputki ei häviä yhdessä kesässä, vaan torjuntatyö on monivuotista. Yksittäisen kasvin voi hävittää myös kaivamalla sen ylös maasta. Suurten kasvustojen yhteydessä maan kaivamista ja sekoittamista tulee välttää, jottei siemenvarasto sekoitu syvempiin maakerroksiin. Niittäminen ei tapa jättiputkea, mutta toistuva niitto vähentää kasvin kasvuvoimaa ja estää kasvin leviämisen. Hennot, ensimmäisen vuoden taimet voi kitkeä.




31.5.2006 14:49