ESHISTORIALLINEN AIKA

Ilmaston lämmettyä viimeisen jääkauden jälkeen ihmiset seurasivat riistaeläimiä uusille, mannerjään alta vapautuneille ja vedestä kohoaville alueille. Suomen kivikautiset asuinpaikat (kiinteät muinaisjäännökset) löytyvät yleensä vesiteiden varsilta, silloisen rantaviivan tuntumasta (maan kohotessa rantaviiva on siirtynyt).

Kivikautisia työvälineitä, aseita ja muita esineitä saattaa löytyä muualtakin kuin muinaisten asuinpaikkojen läheisyydestä. Ne ovat voineet pudota erämieheltä metsään tai kadota muulla tavoin maastoon. Tällaisia esineitä tai esineiden osia kutsutaan irtolöydöiksi.

Esihistorialliselta ajalta ei ole kirjoitettuja lähdetietoja, vaan arkeologit tutkivat muinaisten ihmisten elämää arkeologisten löytöjen eli asuinpaikkojen, hautojen ja irtolöytöjen perusteella. Lieksan alueelta on tähän mennessä löydetty 75 kiinteää muinaisjäännöstä sekä runsaasti irtolöytöjä. Esine- ja asumuslöydöt kertovat esihistoriallisen väestön elinkeinoista, kulttuuriyhteyksistä, uskonnosta, asumisesta, ruokataloudesta ja vaatetuksesta.

 Kivikausi (n. 9000 eKr. - 1500/1300 eKr.)

Kivikauden ihminen vaihteli asuinpaikkaansa vuodenajoittain kalan ja metsänriistan saannin mukaan. Asuinpaikat sijaitsivat useimmiten järvien rantahietikoilla. Muinainen asumus erottuu hiekasta tummahkona 30-50 cm:n syvyisenä kulttuurikerroksena. Tästä jätteiden, likavesien ja tuhkan värjäämästä maakerroksesta löytyy yleensä runsaasti kivensirpaleita, kvartsi-iskennäisiä sekä saviastianpalasia. Paalunjälkien perusteella on voitu osoittaa, että kivikauden ihmisen yöpymispaikkana oli kartiomainen kota.

Suurin osa Pielisen seudun kivikauden irtolöydöistä on kirveitä, talttoja ja reikäkiviä. Kirveet ovat joko oiko- tai poikkiteräisiä, taltat kouru- tai tasatalttoja. Taltoissa ja kirveissä on toisinaan terät molemmissa päissä; tällöin ovat kyseessä kaksoistaltat ja -kirveet. Muita löydettyjä kiviesineitä ovat isot tuurat ja hakut, sekä asuinpaikoilla yleiset kvartsi-iskokset. Kiviesineiden lisäksi säilynyt saviruukkujen kappaleita sekä n. 1800 eKr. sembramännystä valmistettu sorsanpäälusikka (alkuperäinen Kansallismuseossa), joka on löydetty Viekistä. Sembramännyn lähin kasvualue oli noina aikoina Vienajoen itäpuolella, joten lusikka tai ainakin sen materiaali on tuontitavaraa.

Keramiikan valmistustaito opittiin Suomessa n. 4200 eKr. Kivikauden saviruukut olivat yleensä isokokoisia, suippo- tai pyöreäpohjaisia astioita. Suippopohjainen astia pysyi hyvin pystyssä hiekkamaassa. Suuri ruukku rakennettiin savinauhoista, jotka liitettiin toisiinsa ja siveltiin sisältä ja ulkoa ohuella savikerroksella. Ennen polttamista ruukut koristeltiin painamalla niihin kampa- ja kuoppakuvioita. Lujempia astioita saatiin, kun opittiin sekoittamaan saven joukkoon asbestikuituja.

Pronssikausi (1500/1300 eKr. - 500 eKr.)

Pronssikautisia metalliesineitä on koko Suomesta löydetty verrattain vähän. Itäiset pronssiesineet ovat useimmiten kirveitä. Lieksan Viekijärveltä löytynyt itäinen pronssikirves on kotimaista ns. Maaningan tyyppiä (valm. n. 850 eKr., alkuperäinen Kansallismuseossa). Pronssin käsittelytaitoa osoittavat myös valinmuotit, joita on valmistettu mm. vuolukivestä.

Rautakausi Itä-Suomessa (500 eKr. - 1300 jKr.)

Rautakautisetkin metalliesinelöydöt ovat Pohjois-Karjalassa harvinaisia. Nykyisen jatkuvuusteorian mukaan kivikaudelta peräisin olevan kantaväestön oletetaan pysyneen vanhoilla asuinseuduillaan. Lisäksi Pielisen seuduilla liikkui läpikulkumatkoillaan Laatokan rantojen asukkaita sekä kierteleviä lappalaisia. Lieksan alueen rautakautisia esineitä edustaa Kelvältä löydetty tappikoristeinen pronssisolki (n. 800 jKr., alkuperäinen Kansallismuseossa).

TEHTÄVÄT