| Pielisen museo opetussivusto > elinkeinot > Kalastus |
|
|
Kalastus
Jo kivikaudella suomalaiset tunsivat useanlaisia pyyntivälineitä. Pielisen rannoilta on löytynyt merkkejä ainakin ongen ja verkon käytöstä. Kivikautiset verkot punottiin niini- tai nokkossäikeistä. Ongenkoukku valmistettiin kivestä, luusta tai puusta. Kiviseen koukkuun kiinnitettiin luinen tai puinen väkänen. Siima tehtiin niinestä punomalla. Noina aikoina ja vielä paljon myöhemminkin vesillä liikuttiin yhdestä puusta koverretuilla ruuhilla. Ilmeisesti hyvin varhaisia pyyntivälineitä olivat myös katiskat ja merrat. Katiskat olivat puusta valmistettuja sälekatiskoita, joilla pyydettiin matalikoissa ja pikkuvesissä. Mertoja taas käytettiin virta- ja koskikalastuksessa. Verkko säilyi järvipyydyksenä halki vuosituhanten. Sitä tärkeämmäksi suurimittaisessa kalastuksessa tuli kuitenkin nuotta. Nuotalla pyydettiin keväisin ja kesäisin haukea, jolla siis maksettiin osa veroista ja jota riitti vielä myyntiinkin. Syksyisin nuotalla kalastettiin muikkua. Koska nuotta oli kallis ja vaati runsaasti työvoimaa, kyläläiset muodostivat keskuudestaan nuottakuntia l. nuottueita Nuottaa saatettiin vetää myös virtaavissa vesissä. Lieksanjoen koskien välisissä virroissa käytettiin siikojen, lohien ja kuoreiden kalastukseen nuottaa, jota kutsuttiin suuriaksi. Suuriaa l. vataa uitettiin myötävirtaan niin, että veneet kulkivat virtaa nopeammin. Vastavirtaan nouseva kutukala jäi nuotan kitaan.
Tuulastus on ikivanha kalastustapa. Siinä kala tapetaan vedestä pistoaseella, atraimella. Tuulastaminen tapahtui pimeän aikaan. Veneen kokkaan kiinnitettiin tuulaskoura, jossa paloi tervaksia tai päreitä. Tulen valossa tuulastaja näki veden pohjaan asti ja löysi helposti saaliinsa: lahnat, hauet, säyneet ja mateet. Primitiivistä nuija- l. iskukalastusta harrastettiin talvisaikaan. Kalat nuijittiin jollakin tilapäisellä aseella tainnoksiin jään läpi ja kerättiin sitten talteen jäähän tehdyn reiän kautta. 21.6.2006 15:09 |
| Naisten työt | Miesten työt | Maatalous | Metsätyö | Rakennukset | Pukeutuminen | Ruokatalous | Tarinat | Tehtävät | Historia | Teamware Pl@za | |