Vuosituhansien ajan jyvien hienontamiseen on käytetty ihmisvoimaa. Viljan jauhaminen käsikivillä kuului naisten (tai orjien) jokapäiväisiin askareisiin kaikkialla, missä viljaa kasvatettiin ihmisravinnoksi. Yhtä vaivalloinen oli myös muinainen tapa hienontaa viljaa huhmarella.

Pielisjärveläiset käsikivet ovat itäistä tyyppiä: niiden väännin (kivenpuu, kiertopuu, korento) on pitkä tanko, joka on alapäästään kiinnitetty päällyskiveen upotettuun karitsakapulaan, yläpäästään katto-orressa olevaan reikään. Länsisuomalaisissa jauhinkivissä oli lyhyt väännin eli kädensija kiveen poratussa reiässä. Itäsuomalainen versio oli läntistä kehittyneempi; pitkällä vääntövarrella kiveä oli kevyempi pyörittää.

Paljon helpotusta naisten työtaakkaan toi luonnonenergian, veden ja tuulen valjastaminen raskaaseen jauhatustyöhön. Silti vielä myllyjen aikakaudellakin uutispuurokset tai maltaat saatettiin jauhaa käsikivillä.