Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Pielisen museo opetussivusto
Pielisen museo opetussivusto > asuminen > koti > Ruokatalous
vihjeet 
Ruokatalous

kuppi ja vispilä

Ruoka-ainesten suhteen oltiin maaseudulla pitkään omavaraisia. Leipävilja, nauriit ja perunat, liha- ja maitotuotteet saatiin omasta taloudesta ja kalat pyydettiin itse lähivesistä. Kauppatavaraa oli oikeastaan vain suola sekä myöhemmin kahvi ja sokeri.

Ruoanvalmistus kuului naisväen töihin. Alkeellisissa oloissa se vaati joka päivä runsaasti aikaa ja vaivaa. Näin oli laita varsinkin silloin, kun leipään tarvittava viljakin oli ensin jauhettava käsikivillä jyvistä jauhoiksi.

Ruoka oli nykyaikaisittain ajatellen hyvin yksitoikkoista ja yksinkertaista. Ruokavalioon toivat muutoksia vain vaihtuvat vuodenajat. Parhaiten syötiin yleensä syyspuolella sadonkorjuun ja teurastusten jälkeen, heikoimmin keväällä. Huono talviruokinta ehdytti lehmät jo talvella, joten maitotuotteitakaan ei ollut juuri saatavilla kuukausiin. Vaikeiden katovuosien koetellessa helpotusta nälkään toivat vain kala ja hätäleipä.

TEHTÄVÄT 




27.6.2006 9:55