| Pielisen museo opetussivusto > asuminen > koti > Säätyläispuku - muotipuku |
|
|
Säätyläispuku - muotipuku
Virkamies- tai pappisperheen naisväen vaatetus pyrki syrjäisissä kirkonkylissäkin noudattelemaan eurooppalaisia muotivirtauksia, tosin hieman viivästyneenä ja oloihin sovellettuna. Mannermaisia muotilehtiä seurattiin Lieksankin porvariskodeissa jo 1800-luvulla. Säätyläismuodin mukainen pukeutuminen ei 1800-luvun loppupuolella rajoittunut enää yksin virkamiesperheisiin, vaan sitä jäljittelivät niin talon emännät kuin palvelustytötkin. Muotipuvun perustana oli leninki, yhtenäinen vaate, joka peitti naisvartalon olkapäiltä varpaiden tienoille. Vaatekappaleen muoto ja suhteet vaihtelivat oman aikakautensa tyylivirtausten mukana. Vuosisadan alkukymmenien kapea, yksinkertainen empirepuku muuttui 1830-luvulle mentäessä ensin biedermeierin tiimalasilinjaiseksi leningiksi sitten uusrokokoon krinoliinipuvuksi. Leveähelmaisuutta korostamaan käytettiin useita jäykistettyjä alushameita päällekkäin tai - vuosisadan puolivälistä lähtien - esim. rottinkikehikosta muodostettua, tukikehikkoa, krinoliinia. Vyötärö kiristettiin kapeaksi kureliivin l. korsetin avulla. Uusrokokoota pelkistetyimmillään edustaa vanhin Pielisen museon hääpuvuista, Alma Aminoffin silkkileninki vuodelta 1868 (Näyttelyhalli II). Krinoliinilla levitetyt hameet pysyivät muodissa 1870-luvulle saakka, jolloin liiat helmat koottiin hameosan selkäpuolelle ns. turnyyrille, vyötäröön kiinnitetylle tukilaitteelle. Tiukkahihainen, verhomaisesti poimuteltu turnyyripuku jäi pois käytöstä 1890-luvulle tultaessa. Vuosikymmenen puolivälissä kehiteltiin uudenlainen korsetti, joka muovasi vartalon notkoselkäiseksi, S-kaareksi. Hihat olivat aluksi ylhäältä huomattavan kookkaat (ns. lampaanlapahihat). Hame laskeutui lanteilta alas kellomaisiksi laskoksiksi. Uusimuotoinen puku sai nimensä vuosisadan vaihteen tienoilla vaikuttaneelta tyylisuuntaukselta, jugendilta. 1910-luvulla naisen puku väljeni mukavammaksi ja lyheni nilkkapituiseksi. Koska vyötäröä ei enää korostettu, korsetti jäi vähitellen pois käytöstä. Ajalle oli tyypillistä korotettu vyötärölinja sekä kimonohihat. Museon perusnäyttelyn toinen hääpuku (Näyttelyhalli II, keskivitriini) on vuodelta 1912 ja edustaa aikakauden laahuksellista juhla-asua. Ensimmäisen maailmansodan jälkeinen leninki paljasti ensimmäistä kertaa muodin historiassa silkkisukkien peittämät sääret aina polviin saakka. Seuraavat vuosikymmenet palauttivat vyötärön omalle paikalleen, mutta arkihameen helma ei enää laskeutunut pohkeita alemmaksi. Toisen maailmansodan ja sen jälkeisen pula-ajan aikaiseen vaatetukseen vaikutti tekstiili- ja nahkamateriaalin niukkuus sekä korvikeaineiden käyttöönotto. Yleinen pukumateriaali oli puukuidusta valmistettu silla (ks. silla- ja sillasekoiteleningit, Näyttelyhalli II). Pitkät housut hyväksyttiin naisen käyttöasuksi 1950-luvulla. 15.6.2006 17:56 |
| Naisten työt | Miesten työt | Maatalous | Metsätyö | Rakennukset | Pukeutuminen | Ruokatalous | Tarinat | Tehtävät | Historia | Teamware Pl@za | |