Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Pielisen Karjalan musiikkiopisto
Pielisen Karjalan musiikkiopisto > Opiskelu > Opiskelu
vihjeet 
Opiskelu

Musiikkiopistossa annetaan taiteen perusopetuksen laajan oppimäärän mukaista opetusta ensisijaisesti lapsille ja nuorille. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että opiskelu on tavoitteellista, ei sattumanvaraista soittamista. Musiikkiopinnot antavat eväät elinikäiselle harrastamiselle tai jopa musiikkialan ammatteihin. Musiikin opiskelusta saa elämään toki muutakin: soittokavereita, sitkeyttä ja sinnikkyyttä toteuttaa itseään sekä alalla kuin alalla tärkeitä esiintymistaitoja. Musiikki on läsnä niin juhlassa kuin arjessa, iloissa ja suruissa.  

Käytännössä tavoitteellinen opiskelu tarkoittaa sitä, että musiikkiopistossa opiskelevat käyvät viikoittain henkilökohtaisella soittotunnilla, musiikin perusteiden tunneilla ja orkesterissa. Opetusviikkoja on lukuvuoden aikana 35. Oma opettaja on henkilö, johon opiskeluasioissa ensisijaisesti kannattaa olla tiiviissä yhteydessä. Jotta taidot karttuvat parhaalla tavalla, kannattaa harjoitella soittoläksyjä säännöllisesti kotona ja kuunnella paljon musiikkia niin konserteissa kuin levyiltä. Myös esiintymiset ovat osa opiskelua. Vanhempien tuki ja kannustus ovat ensiarvoisen tärkeitä nuorelle soittajalle. 

Musiikkiopistolaiselle annetaan opintojen alussa opintokirja, johon lukukausittain annetaan oppilasarviointi sanallisesti. Opintokirjaan toivotaan myös palautetta opetuksesta. Siihen kirjataan myös soittotunneilla soitettu ohjelmisto ja konserttikäynnit. Palautetta voi myös antaa Internetin kautta ja puhelimitse.
    

aino karkkainen




18.12.2009 13:42