Omaishoitajien Vertaisparkki- projektin rakenne
Projekti rakentuu kahdesta osaprojektista, jotka tukevat toisiaan ja mahdollistavat toistensa toteutumisen. Vertaistuellisesta toiminnasta omaishoitajille ja parkkitoiminnasta hoidettaville. Parkkitoiminta ei kohdistu kunnan lakisääteiseen velvoitteeseen, vaan on virallista järjestelmää tukevaa. Sitä on tarkoitus tarjota apuna niille, jotka ovat ulkopuolella kunnan tarjoaman sijaisaputoiminnan, tai lisäapuna julkistakin sijaishoivaa käyttäville. Näillä kahdella toiminnalla tuetaan omaishoitajien jaksamista arjessa. Projekti rakentuu myös liikunnallisesta ryhmätoiminnasta omaishoitajille, virkistystoiminnasta omaishoitajille ja hoidettaville, kotikäynneistä, johon kuuluu palvelunohjaus, jonka tarkoituksena on tukea omaishoitajaa ja joissa kartoitetaan omaishoitotilanne (hoitaja/hoidettava) ja autetaan hakemaan heille kuuluvia etuisuuksia ja esitellään oman kunnan tukimahdollisuuksia sekä eri järjestöjen palveluja. Palvelunohjausta annetaan myös puhelimitse omaishoitajille. Henkilökohtaisten keskustelujen kautta autetaan omaishoitajia ja hoidettavia tunnistamaan ja kehittämään omia voimavarojaan arjen keskellä, vertaistuesta sekä etäomaishoitajat – etsivästä työstä; Lieksassa on omaishoitajia ja vanhuksia, joiden lapset ovat muuttaneet esim. Etelä-Suomeen ja omaishoitajat ovat yleensäkin Lieksassa vanhuksia ja vanhukset ovat jääneet kotiseudulleen Lieksaan. Tarkoituksena on etsiä ja löytää ne lapset tai lähimmäiset (etäomaishoitajat) palvelunohjauksen piiriin mukaan, sekä huolehtimaan ja tukemaan vanhempiaan ja lähimmäisiään, jotta voisivat esim. ostaa Lieksalaisia palveluja yksityisiltä hoito- ja hoiva-alan yrittäjiltä sekä Lieksan kaupungilta.
Tavoitteet
- Auttaa löytämään vertaistukea
- Omaishoitajien tukeminen
- Omaishoitajien huolehtiminen omasta hyvinvoinnistaan ja kunnostaan
- Parkkitoimintaa hoidettaville, moni elää hyvin eristäytynyttä elämää
- Madaltaa kynnystä ulkopuolisen avun vastaanottamiseen
- Kartoittaa ja vahvistaa voimavaroja
- Palvelunohjaus kotikäynneillä ja puhelimitse; jakaa tietoa palveluista, etuuksista jne.
- Tarjota virkistystä
- Omaishoitajien etsiminen, jotka eivät ole tuen ja toimintojen piirissä
- Eri toimijoiden välisten yhteistyömahdollisuuksien kartoittaminen ja kehittäminen
Toteutus
Karpalossa ryhmätoimintaa hoidettaville parkkitoimintana 1 – 2 kertaa viikossa. Päiväohjelman pituus noin 5 – 6 tuntia. Ryhmään kerrallaan osallistuu 5 - 6 hoidettavaa. Parkkitoiminnassa järjestetään hoidettaville, liikunnallista-, keskustelu-, askartelu-, laulu-, leikki-, vertaistuki ym. toimintaa.
Omaishoitajille järjestetään myös liikunnallista toimintaa esim. allasjumpan ja oman liikuntaryhmän avulla. Vertaistukea järjestetään omaishoitajille keskusteluryhmien, liikuntatuokioiden, virkistysretkien avulla.
Kotikäynneillä palvelunohjaus, joka tukee omaishoitajaa. Palvelunohjaukseen kuuluu myös sururyhmään ohjaaminen, sururyhmä toimintaa järjestää Lieksan seurakunta, ja sururyhmän osalta toiminta voi jatkua mahdollisesti taas vertaistukena. Etäomaishoitaja – etsivä työ kuuluu myös palvelunohjaukseen, jota kartoitetaan myös kotikäynneillä. Järjestetään virkistäviä tapahtumia omaishoitajille ja hoidettaville.
Keskeistä kokoontumisissa on voimavarojen kartoittaminen ja vahvistaminen sekä uusien arjen selviytymiskeinojen etsintä ja tukeminen. Selviytymiskeinoja on monenlaisia; tiedollisia, tunteisiin perustuvia, sosiaalisia, luovia, hengellisiä ja fyysisiä.
Parkkitoiminnasta peritään omavastuuosuus maksu 5,00 euroa hoidettavilta. Kuljetukset ja ruokailut he kustantavat itse.