Pienempi tekstikokoSuurempi tekstikoko
Karpalo
Karpalo > Kehittämisosa-alueet > sosiokulttuuri > Sururyhmä
vihjeet 
Sururyhmä

Teksti: Kaija Öystilä

Kriisitilanteissa ihmisen aikaisemmat kokemukset ja opitut selviytymiskeinot eivät riitä tilanteen ymmärtämiseen ja hallitsemiseen.

Muutaman yksityishenkilön kanssa virisi talvella 2007 keskustelu ja sen myötä ajatus koota ihmisiä saamaan tietoa, keskustelemaan ja jakamaan omia kokemuksiaan aiheista: sairauden ja kuoleman kohtaaminen omassa tai läheisensä elämässä ja jaksaminen elämisen erilaisissa kriisivaiheissa.

Ajatuksena oli, että saisimme järjestettyä aiheesta avoimen tilaisuuden sekä koottua vertaistukiryhmän, jossa samojen elämänkipujen kanssa kamppailevat ihmiset voisivat löytää toisensa, tukea ja jakaa kokemuksiaan.

Niinpä Karpalon tiloissa järjestettiin yleisötilaisuus otsikolla "Kun sairaus yllättää, - miten jaksaa".
Yleisötilaisuuksia pidettiin kaiken kaikkiaan kolme. Iltojen aiheet pitivät sisällään sekä lääkärin, papin, psykologin, sairaanhoitajan, omaisen sekä potilaan näkökulmat ja jokaisen illan päätteeksi käytiin avointa keskusteua kunkin illan teemasta.
Näkökulmia olivat mm: mitkä tahansa äkilliset elämänmuutokset, kuten läheisen kuolema tai sairastuminen, kuoleman pelko, vanheneminen, saattohoito, vaikea dementia, taloudelliset ongelmat, jaksaminen ja toivo.

Ensimmäiseen yleisötilaisuuteen tuli 50 henkilöä kuulemaan ja keskustelemaan aktiivisesti ko. aiheesta.

Tilaisuuksien jälkeen muodostui yksi vertaistukiryhmä (5 hlöä) ja yksi henkilö kaipasi yksilöllistä tukea.

Vertaistukiryhmää vetää sairaanhoitaja (palleatiivinen koulutus taustalla).

Ideointiryhmä:
Koulukuraattori Raija Apajalahti
Pastori Reijo Tuokkola
Roswitha Möhring
Psykologi Raili Tirkkonen
Lääkäri Ilpo Olsonen
Projektikoordinaattori Kaija Öystilä




31.10.2008 12:23