Ikäihmisten kehittämisyksikkö Karpalon tavoitteena on tuottaa pysyvää parannusta Pielisen Karjalan alueen vanhuspalveluihin.
Seudullisella yhteistyöllä turvataan alueen asukkaiden yhdenvertaiset laadukkaat vanhushuollon perus- ja erityispalvelut. Vanhuspalveluihin etsitään uudenlaisia vanhuksen omia voimavaroja tukevia toimintatapoja ja työmenetelmiä.
Toimintamalleissa tullaan hyödyntämään uuden teknologian antamia mahdollisuuksia. Karpalo-hankkeessa kartoitetaan henkilökunnan koulutustarpeet ja niihin vastataan seudullisesti järjestetyllä koulutuksella.
Ikäihmisille tarjotaan kouluttautumis- ja harrastusmahdollisuuksia mm. ikäihmisten yliopistossa, kulttuuri- ja taidepiireissä sekä muissa vuorovaikutteisissa ryhmissä.
Koulutusorganisaatiot tutkivat ja arvioivat uusien työmenetelmien ja palveluiden sekä koulutuksen vaikuttavuutta vanhustyössä
Tulevaisuuden vanhustyössä tarvitaan uudenlaista menetelmäosaamista. Palvelujen saatavuus ja laatu edellyttävät ammattitaitoista ja koulutettua henkilöstöä. Lisäksi myös erilaiset toimintatavat lisäävät koulutustarvetta. Tavoitteena on, että kehittämiskeskuksesta muodostuisi ikäihmisten kanssa tehtävän työn pysyvä koulutus- ja kehittämisympäristö.
Vanhuspalvelujen kehittämistyössä hyödynnetään Ison ja P-K:n ammattikorkeakoulun verkostoa ja sen kansallisia ja kansainvälisiä verkostoyhteyksiä sekä soveltuvia yhteistyömalleja. Interreg III B yhteistyöohjelmaan sisältyvä hanke " Service for the Elderly" tarjoaa myös kansainvälistä liittymäpintaa kehittämistyölle. Vanhustyön kehittämiskeskus toimii verkostoitumalla muiden toimijoiden kanssa.
Hankkeessa on kuusi toimintaosiota:
- Sosiokulttuuri osana vanhustyötä
- Koulutus
- Teknologian hyödyntäminen
- Palvelutuotteiden kehittäminen
- Erityispalveluiden tuottaminen
- Yhteistyöverkoston luominen ja ylläpito
31.10.2008 14:46
|